Tuoreimmat uutiset

 

Mitä Love me do:ssa tapahtuu juuri nyt? Lue uusimmat uutiset ja kurkkaa Suomen suurimman häämessutapahtuman kulisseihin! Täällä esittelemme myös messuille osallistuvia yrityksiä

Yleisö ja hääbloggaajat ovat äänestäneet Vuoden hääblogeiksi kaksi hääblogia kategorioissa Vuoden Hääblogi 2020 ja Vuoden Hääblogi - Hääbloggaajien oma valinta 2020. Lisäksi Love me do -häämessujen yhteydessä pidetyssä palkintojenjakotilaisuudessa kilpailun järjestäjä palkitsi yhden hääblogin kunniakirjalla, jonka perusteena tänä vuonna oli...

Ensimmäistä kertaa käydyssä hääkampauskilpailussa voiton vei Punavuoren Velvet-kampaamossa työskentelevä Ida Kolari. Sunnuntaina 19.1. kisattiin 11 taitavan kampaajan voimin kovatasoinen kampauskilpailu, jota häämessujen kävijät saivat seurata ensin työskentelyn aikana kampauksien syntyessä ja lopuksi upeassa finaalinäytöksessä.

Salon Bella Pelo, helsinkiläinen kauneusalan yritys on äänestetty Vuoden 2019 Hääyritykseksi. Nyt viidettä kertaa järjestetyssä äänestyksessä annettiin yli 27 000 ääntä.

Vuoden Hääyritys -kilpailun tarkoituksena on esitellä niitä lukuisia upeita suomalaisia hää- ja juhla-alan yrityksiä, joita tästä maasta löytyy. Nostaa esiin osaajat, ammattilaiset...

Love me do -hääblogimiitti tuo ajankohtaisimmat hääbloggaajat yhteen Suomen suurimmille häämessuille. Lauantaina 5.10.2019 järjestettiin järjestyksessään jo kymmenennet Love me do -häämessut ja hääblogimiitti Helsingin Kaapelitehtaalla. Messut toivat yhteen paitsi ajankohtaisimmat hääyritykset, myös ajankohtaisimmat hääbloggaajat hääblogimiitin...

SULA mallisto

13.09.2019

Vuoden 2019 kotimaisen häämuotinäytöksen avaa muotitaiteilija Anne-Mari Pahkalan ja Eero Hintsasen yhteinen SULA mallisto.

SOUP

12.09.2019

SOUP is a unique catering company based in Helsinki. We pride ourselves on creating beautiful food for beautiful occasions. Our delicious plant based food, with its focus on fresh and seasonal produce is served along with our vintage collection of tableware.

Olla Ehe Oy

12.09.2019

OLLA-ranneke - maailma suloisin kaasolahjaidea! Mitä kiitoslahjaksi kaasolle? Miten muistaa kaasoa ja bestmania? Näitä kysymyksiä minulle tuli vastaan useita kertoja sosiaalisessa mediassa erilaisissa häät-ryhmissä, sekä blogeissa kun vuosi takaperin suunnittelin omia häitäni. Huomasin, että tämä pieni mutta tärkeä asia häiden suuressa...

Beautyland

11.09.2019

Laajan palvelutarjonnan kauneushoitola! Beautyland sijaitsee Kirkkonummella, keskeisellä paikalla keskustan Ervastintiellä. 6 vuotta täyttävä Beautyland on erityisesti asiakkaan tarpeisiin ja toiveisiin keskittyvä monipuolinen kauneushoitola - asiakkaita hoidetaan päästä varpaisiin!

Emil Lindfors Design on pieni yhden hengen kultasepänalan yritys. Koruissamme yhdistyvät pelkistetty luonnonläheisyys, erilaisten elementtien herkkä tasapaino ja tinkimätön laatu.

Aiemmin mm. Radio Novassa ja Maikkarilla työskennellyt juontaja, seremoniamestari, isäntä, host, sisällöntuottaja ja markkinointiguru Kristoffer Ignatius nostaa tunnelman kattoon nyt myös häissä!

Ravintola Tammisto Vantaalla on uusi, moderni ravintolakokonaisuus. Päivisin toimimme lounasravintolana mutta tarjoamme myös upeat juhlapalvelut ja kokoustilat kaikenkokoisille ryhmille.

Teijo Catering

11.09.2019

Miksi Teijo Catering? Teijo Catering toimii Uudenmaan- ja Varsinais-Suomen alueilla, mutta pyörät pyörivät muuallekkin. Olemme yksi harvoista, joilla on käytössä kuorma-auto jossa korin kylmäkone/lämmitys huolehtii säädetystä lämpötilasta niin kesähelteillä kuin paukkupakkasilla. Näin tuoretuotteiden ja viileä-/kylmäsäilytystä vaativien tuotteiden...

Iloveparty

11.09.2019

Ilovepartyn Petra ja Nina sekä heidän pirteä tiiminsä hoitavat hääjuhlan haastavimmatkin pulmat. Haasteita hääajankohtaan saattaa tuoda esimerkiksi juhlatilan rajallinen somistus- tai siivousaika. Erityisen suosittu Huomenlahja itsellesi -palvelu hoitaa juhlapaikan kuntoon juhlien jälkeen, joko yöllä tai seuraavana päivänä. Tämä vähentää...

Annan Kartano

11.09.2019

Ravintola Annan Kartano toimii Pohjois-Helsingissä, Tuomarinkylän kartanon siipirakennuksessa, joka on muinoin toiminut kartanon tanssisalonkina. Tuomarinkylän Kartanon pihapiirin rakennukset on valmistuneet arviolta v. 1790, joten olemme saaneet kunnian toimia yhdessä Helsingin historiallisimmista ja kauneimmista ravintolamiljöistä.

a Paper Tale

11.09.2019

Ciao! Olen Claudia, Paper Talen perustaja, joka rakastaa askartelua ja kaikkea kaunista. Lämminverinen italialainen, joka asuu viileässä Helsingissä. Paper Tale sai alkunsa, kun muutama häitään suunnitellut ystäväni pyysi apuani somisteiden kanssa.

Kauneutta ja hyvinvointia ihollesi! Nu Skinin ihanat, kasviuutepohjaiset ja ihoa hellivät tuotteet löytyvät nyt myös Love me do -messuilta. Nu Skin on vuonna 1984 perustettu amerikkalaisyritys ja nykyisin yksi maailman suurimmista suoramyyntiyrityksistä.

Anttolanhovi

11.09.2019

Anttolanhovi on ympärivuotinen monien mahdollisuuksien lomakohde Saimaan rannalla. Anttolanhovin ainutlaatuinen sijainti puhtaan luonnon keskellä, Saimaan rannan tuntumassa tarjoaa lepoa, rauhaa ja elämyksiä kaikkina vuodenaikoina.

Kultakiila

11.09.2019

Kultakiilan löydät messuosastolta nro w11. Minut ja mallistoni näet nyt ensimmäistä kertaa Love me do -messuilta. Osastolta löydät Ilona sormuksia sekä muita sormusmalleja ja korumalliston ihanuuksia niin morsiamelle, sulhaselle kuin vaikka kaasoillekin.

Neljän rautaisen ammattilaisen bändi tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Solistinaan upeaääninen Teija Sotikoff. Orkesterin jäsenillä on takanaan tuhansia keikkoja ja he ovat saaneet tahoillaan säestää maan merkittävimpiä artisteja.

Rohdos-Ala

11.09.2019

Tervetuloa ammattikosmetiikan maahantuojan ihoa ilahduttavaan verkkokauppaan! Olemme suomalainen vuonna 1957 perustettu ammattikosmetiikan kauppa ja maahantuoja. Olemme hyväksyneet valikoimiimme vain tarkat laatukriteerit täyttävät, tunnetut ja mielestämme parhaat ihonhoidon tuotemerkit: Ella Baché, Académie Scientifique de Beauté, Phytocéane,...

Savu Jewellery

11.09.2019

Perustin yritykseni SAVU Jewellery vuonna 2014 Lahteen. Luonnonläheisyys, persoonallisuus ja rohkeus ovat minulle tärkeitä arvoja. Suunnittelen mielelläni voimakkaita koruja, joissa erilaiset pintakäsittelyt, materiaalit ja viimeistelyt leikittelevät keskenään uudella ja raikkaalla tavalla. Haluan että tuotteeni ovat yhtä monimuotoisia kuin Suomen...

Calliola

10.09.2019

Raaseporin linnan ja Fagervikin ruukin lähettyvillä, reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, sijaitsee merellinen Kokous- ja tapahtumahotelli Calliola. Perheyrittäjät Maiju ja Kari Kasanen ovat jo vuodesta 1997 rakkaudella rakentaneet idyllisiä puitteita unohtumattomien juhlien ja tapahtumien toteuttamiseksi. Saaristo ja meri,...

Heili Bridal

10.09.2019

Minimalismi ja romantiikka on Heili Bridalin ydintä - artesaanitaidot tuovat luksusta hääpukeutumiseen. Heili Bridal on morsiusasusteisiin, huntuihin, sekä hää- ja juhlapukuihin erikoistunut suomalainen morsiusbrändi, jota luotsaavat Iida ja Valentin Silvennoinen.

Juhlapalvelu Kinkerikokit on pitopalveluyritys, joka toimii pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Kinkerikokkeja on luotsannut jo vuodesta 1993 lähtien emäntänä Tuija Silvennoinen ja tyttärensä Niina Silvennoinen, molemmat ruoka-alan ammattilaisia.

Keitä me olemme ja mistä meidät löytää? Lakiasiaintoimisto Dominus Oy on moderni asiakkaan tavoitteet kustannustehokkaasti toteuttava lakiasiaintoimisto. Toimistomme asiantuntijat ovat erikoistuneet pääasiassa julkisiin hankintoihin, riidanratkaisuun, rikosoikeuteen, sopimusoikeuteen sekä perhe- ja perintöoikeuteen. Toimistomme sijaitsee Helsingin...

Makumuistoja ja merenrantamaisemaa hääjuhliin! Iloisia ihmisiä, liikuttavia maljapuheita, naurua, tanssia - ja herkkuja, jotka vievät kielen mennessään. Kokoa hääjuhlasi juuri omien toiveidenne mukaisista makuelämyksistä ja anna juhlapalvelumme huolehtia toteutuksesta. Hoidamme kaiken menujen suunnittelusta kattauksiin ja tarjoiluun, joko omissa...

Wedding Garage

06.09.2019

Keski-Suomessa suosituimman hääpukuliikkeen aseman vallannut Wedding Garage laajentaa lokakuussa 2019 uusiin tiloihin. Yhteistyö Ompelimo Ateljé Iinan kanssa toi palveluihin mukaan kaikki ne palvelut, jotka autotalliputiikista kasvaneelta yritykseltä puuttui.

Husulan Vintti

06.09.2019

1900-luvun alkupuolella rakennettu Husulan Vintti on alun perin toiminut navettana ja rehuvinttinä.
Suvun vanha navetta eli hiljaiseloa toistakymmentä vuotta, kunnes omat häät tulivat ajankohtaisiksi
ja päätimme antaa tunnelmalliselle rakennukselle uuden elämän ympärivuotisena juhlatilana.

Elämäsi tilaisuudet - purjelaivalla! Kaipaatko juhliisi jotain erityistä ja tavallisuudesta poikkeavaa? Raikas merituuli, tervan tuoksu ja menneiden vuosikymmenten tunnelma johdattelee sinut ja seurueesi salaisia kippariväyliä pitkin purjehduselämykselle, joka muistetaan pitkään.

Joskus sitä unelmien hääpukua ei millään meinaa löytyä valmiina. Silloin kannattaa harkita puvun teettämistä. Anna minun toteuttaa unelmasi.

Poster Fabrik

05.09.2019

Wedding & Fest by Poster Fabrik on visuaalisen viestinnän studio, jossa toteutamme häiden painotuotteet aina kutsuista plaseeraukseen, menukortteihin ja kiitoskortteihin asti.

Tässä artikkelissa kerron hääkukkien vaiheista ja matkasta upeaan morsiuskimppuun ja näyttäviin asetelmiin.

Mustion Linna

03.09.2019

Mustion Linnan kartanon ja alueen historia ulottuu yli 200 vuoden taakse. Museona nykyään toimiva kartano on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista.

Love me do Winter Fair ohjelma tarjoilee satojen pukujen häämuotinäytöksiä, runsaasti hääaiheisia luentoja ja workshoppeja, joihin pääsee osallistumaan myös itse, omin käsin, Kaunein morsiuskimppu -näyttelyn ja -kilpailun kymmenine hääkimppuineen, häämusiikkia, kokonaisen juhlakattausmaailman inspiroivine ideoineen, hääpukuneuvontaa, ruokaa,...

Suomen suurimmilla häämessuilla Helsingin Kaapelitehtaalla on luvassa n. 180 hää- ja juhla-alan yritystä ja edustusta sekä huikeaa häähuumaa Love me do:n tyyliin!

Nauti häämessuista kaikilla aisteilla ja ota haltuun muutama messuvinkki mahdollisimman hyvän häämessukokemuksen saavuttamiseksi!

Yleisö ja hääbloggaajat ovat äänestäneet Vuoden hääblogeiksi kaksi hääblogia kategorioissa Vuoden Hääblogi 2020 ja Vuoden Hääblogi - Hääbloggaajien oma valinta 2020. Lisäksi Love me do -häämessujen yhteydessä pidetyssä palkintojenjakotilaisuudessa kilpailun järjestäjä palkitsi yhden hääblogin kunniakirjalla, jonka perusteena tänä vuonna oli...

Ensimmäistä kertaa käydyssä hääkampauskilpailussa voiton vei Punavuoren Velvet-kampaamossa työskentelevä Ida Kolari. Sunnuntaina 19.1. kisattiin 11 taitavan kampaajan voimin kovatasoinen kampauskilpailu, jota häämessujen kävijät saivat seurata ensin työskentelyn aikana kampauksien syntyessä ja lopuksi upeassa finaalinäytöksessä.

Salon Bella Pelo, helsinkiläinen kauneusalan yritys on äänestetty Vuoden 2019 Hääyritykseksi. Nyt viidettä kertaa järjestetyssä äänestyksessä annettiin yli 27 000 ääntä.

Vuoden Hääyritys -kilpailun tarkoituksena on esitellä niitä lukuisia upeita suomalaisia hää- ja juhla-alan yrityksiä, joita tästä maasta löytyy. Nostaa esiin osaajat, ammattilaiset...